Näytänkö kauniilta?

Taídettiin löytää Sähikäisen harrastus. Luistelukoulu tuntui helpolta ja päätin kysyä, jos hänet otettaisiin mukaan taitoluistelun alkeisryhmään. Otettiin, samoin kaverinsa, mutta saimme myös viestiä, että kohta kuusi täyttävä alkaa olla jo aika vanha vasta aloittamaan. Tämän olen sitten kertonut jokaiselle, joka on pysähtynyt kuuntelemaan. Tuntuu aika hurjalta, että hoitopäivän jälkeen on ensin kolme varttia luistelua ja siihen perään toiset kolme varttia jumppaa. Ja vielä sitten toinen jääharjoitus samalla viikolla. Sitä oltiinkin kotiin tultaessa aivan valmiita petiin. Miten vuotta tai kahtakin nuoremmat oikein jaksavat?

Aika olla vaiti ja aika puhua

Olin loppiaisena messussa muiden luottamushenkilöiden kanssa siunattavana tehtävään. Kirkkoherran saarnasta jäi ajatuksia mielen pohjalle pyörimään ja se on kai hyvän saarnan merkki. Yksi ajatus kyllä oli, että usko on heikolla pohjalla, jos se on yksittäisten Raamatunkohtien historiallisuudesta kiinni. Vaikka Pyhä Henki on inspiroinut Raamatun kirjoittajia, niin historiallisuutta oleellisempaa on, mitä tarina opettaa meille. Tämän päivän opetus oli, että kun päätöksiä tehdään, niin asioihin on perehdyttävä kunnolla, kuten tietäjät tekivät. Yksi monista neuvoista oli, ettei pidä sen enempää lähteä liikoja myötäilemään nykyajan virtauksia kuin myöskään jäädä jumittamaan siihenkään ajatukseen, että näin on ennenkin ollut ja näin on ennenkin tehty. Pitää osata avata suunsa oikeassa paikassa ja pitää osata myöskin vaieta oikealla hetkellä.

Ihana yhteinen hetki

Pari vuotta sitten tuli vähän kiire, kun päiväkodissa ohjelmassa oli sauvakävelyä. Sähikäinen ryntäsi isänsä kanssa vesipeuhulasta viime hetkellä urheiluliikkeeseen ja osti viimeisen sauvaparin. Joutuivat ostamaan vähän paremmat suksisauvat, sellaiset, joiden hihnassa on oma paikkansa peukalolle. Kun tästä reissusta päiväkodilla kerroin, hoitaja huokasi, että voi hän voi kuvitella, miten ihana isän ja tyttären yhteinen hetki tuo kauppareissu onkaan ollut. Tätä sanotaan kai vanhemmuuden tukemiseksi. Toimihan se tavallaan, mutta tuki parisuhdetta: saimme hyvät naurut. Mies vihaa kiireisiä kauppareissuja eikä hoitopäivästä ja harrastuksesta väsyneen kolmevuotiaan mukana raahaaminen ainakaan auta asiaa.

Mun homma

Kävin 18-vuotiaana leirinjohtajakurssin. Yksi parhaiten mieleen jääneistä opetuksista oli, että jos olet lähtenyt leirille kantamaan kiviä, niin silloin kannat kiviä, jos taas olet lähdössä leirinjohtajaksi, et kanna kiviä, vaan huolehdit, että joku muu kantaa. Tämä rupeama oli samaan aikaan, kun kurssinjohtaja selvitteli, ennen kännykkäaikaa, mihin yksi kurssilaisista oli mennyt, kun kurssipaikkaa oli jouduttu viimehetkellä vaihtamaan. Kouluttaja totesi meille, että hänen hommansa on nyt hoitaa tämä rupeama ja hän seuraa kadonneen kurssilaisen etsimistä vähän niin kuin hyvää tv-sarjaa. Samaan aikaan kurssinjohtaja seisoi puhelimessa eikä mennyt enää pitkään, kun kadonnut lammas löytyi. Tämä tapaus palasi mieleen, kun olimme lasten kanssa lippukunnan uudella kämpällä kantamassa tiiliä.

Piti tehdä lapsia

Tänään katselin Tarkkailijaa, joka oli käpristyneenä kirjan kanssa sohvalla: "Se on mun poika. Se lukee jo toista kertaa yhtä mun lempikirjoista." Sitä ennen se oli pelannut konsolipeliä yhdessä isänsä kanssa. Joululomalla on useampana iltana katsottu sellainen elokuva, josta kaikki tykkäävät. Kyllä tämän vuoksi kannatti tehdä lapsia. Kannatti jaksaa ne rankat vuodet, kun lapset olivat ihan pieniä. Kun piti kiinnostua asiosta, jotka eivät yhtään kiinnostaneet. Ne ovat olleet opettavaisia vuosia: olen oppinut, miksi rakennustyömaat ovat kiinnostavia.

Armoa aikuisille

Ennen enkelikirkon alkua pappi mietti sakastissa, että aika paljon on paikalla lapsia, mutta hän on suuntaamassa puheensa aikuisille. Tuumasin, että on joka lapsella mukanaan joku aikuinen. Samalla palasi mieleen elävästi päiväkodin joulujuhla kolmen vuoden takaa. Juhla pidettiin seurakuntatalolla ja juhlan lopussa puhui pappi. Lapsille. Se on paha paikka kelle tahansa puhua lapsille, kun varhaiskasvatuksen ammattilaiset ovat ensin panneet parastaan. Puhe oli... mietin jälkeen päin, että kun sali oli täynnä pienten lasten vanhempia, niin papin olisi ilman muuta pitänyt puhua heille.

Uskotaanko teillä?

Aina silloin tällöin minulta kysytään, uskotaanko meillä joulupukkiin. Tapaan vastata, että meillä pidetään sadut ja uskonasiat erillään. Sain ajatuksen lapsuudenkodin naapureilta, helluntailaisilta, joiden perheessä isä esiintyi pukkina ja aina lopuksi riisui lasten nähden joulupukin asun eikä se lapsia lainkaan haitannut. Tämä on tietysti vain puolet totuudesta: mieheni on uskonnoton ja vähintään yhtä haluton luomaan tai ylläpitämään uskoa joulupukkiin. Niinpä meillä ei puhuta kurkkivista tontuista, vaan sanottiin suoraan, että joulutorilla on myynnissä pieni vaaleanpunainen jäähypenkki ja jos ei tuo mussutus lopu, niin sellainen voi hyvinkin löytyä pukinkontista. Kerran erehdyttiin sanomaan jotain risuista, mutta lapset vain alkoivat suunnitella, mitä kaikkea niistä voi askarrella.