Vois ne muutkin

Tänään purettiin kuormaa lippukunnan kämpällä. Vahvuus kolme aikuista, Tarkkailija ja Sähikäinen. Kuormaa oli ollut pakkaamassa myös kolme aikuista. Samaa sakkia pyöri myös edellisenä viikonloppuna kisoissa rastilla ja kisoja edeltävä päivänä kuormaa kasaamassa. Tuntuu kuin samat naamat aina pyörisivät joka paikassa. Tosiasiassa kukaan ei osallistunut kaikkiin tapahtumiin, kolme ihmistä osallistui kolmeen, yksi kahteen ja loput yhteen.

Pitääkö kilpailla?

Minulla on ristiriitainen suhde partiotaitokisoihin. Kun en yhtään tykkää kilpailemisesta, minusta kilpaileminen ei oikein kuulu partioon. Partiossa toimitaan yhdessä ja opetellaan, miten toisten kanssa ollaan. Toisaalta taas tykkään kovasti olla partiotaitokisojen rastilla. Lähden aina mukaan, jos vain tilaisuus annetaan. Kisan seuraaminen tuomarineuvostossa oli ikimuistoinen kokemus.

Itsekkyyttä

Olen useampaan kertaan kiinnittänyt huomiota siihen, miten seurakunnassa itselleen tärkeiden asioiden pitämistä esillä sanotaan hyvin nopeasti itsekkyydeksi. En pelkästään omalla kohdallani, vaan yleisemminkin. Tämä särähtää. Särähtää pahasti. Samaan aikaan toisaalla, työpaikalla, totesin ihmisten toiminnasta yt:den aikaan, että ei kai täällä kukaan täysin pyyteettömästi toimi, eikä tarvitsekaan toimia. Kunhan nyt ajattelee muitakin kuin itseään.

Syliin aina pääsee

Tänään kauppareissulla näin itseni kuuden vuoden takaa. Näin äidin, jolla oli sylissään, ergonomisessa rintarepussa pieni vauva. Ja joka huusi perheen esikoiselle, miten tämän pitäisi kävellä. Ja se esikoinen parkui. Minun silmissäni se esikoinen oli myös ihan vauva. Olisikohan ollut parivuotias. Tuumasin omieni olevan jo vanhempia, mutta muistan vielä tuon vaiheen. On rankkaa isommalle, kun ei aina pääse syliin, vaikka kovasti haluaisi. Äiti siihen, että kyllä heillä aina syliin pääsee, kyllä sitä esikoista tässä jotenkin, jos tämä haluaisi.

En ala, enkä pakota

Muistan vieläkin elävästi, miten voitin ensimmäisen taistelun Järjestelmää vastaan. Olin tuolloin neljännellä. Siis Tarkkailijan ikäinen. Koulussa kannustettiin kovasti lukemaan kirjoja. Piti raportoida jokainen lukemansa kirja erillisellä A4:lla. Tätä oli tehty jo edellinen talvi. Luettujen, mutta raportoimattomien kirjojen kasat kotona sen kun kasvoivat. Välillä palauttaminen ajoissa kirjastoon ei onnistunut ja uusiminen vain koulua varten tehtävän raportoinnin vuoksi tuntui hölmöltä.

Sovitaan yhdessä

Viikonloppu meni Johtajatulilla. Tilaisuus oli sekä ohjelmansa että muiden puitteidensa osalta aivan huippu! Workshopit olivat sellaisia, että pois alta: oli toimitusjohtajaa, viestintäkouluttajaa ja piispaa puhumassa johtajuudesta eri tulokulmista. Elämysohjelmat olivat yhtä lailla loppuun saakka viilattuja. Tekniikka ja huoltokin toimi. Jonottamaan joutui, mutta jonossa oli hyvää seuraa eikä kenenkään kanssa tarvinnut avata keskustelua sanalla "älä" tai "rauhoitu". Silti jälkimmäisessä workshopissa jokin tökki. Teemana oli yksilöllisyys vs. tasapuolisuus.

Imukuppisuu

Pauliina Rauhalan Taivaslaulu kertoo vanhoillislestadiolaisen perheen äidin uupumisesta. Tarinan alkaessa perheessä on neljä lasta, joista nuorinta kannetaan liinassa ja joista nuorimmalla on imukuppisuu. Siinä palasivat heti vanhat muistot vauva-ajalta mieleen: en oikein koskaan oppinut kantamaan lapsia liinassa, vaikka parhaani yritin, mutta kummallakin heistä oli pieni ja vaativa imukuppisuu, jolla sai tiukan, vaativan, otteen tissistä. Kumpikin oli täysimetetty, kumpikaan ei suostunut ottamaan maitoaan pullosta, kummankin imetys jatkui parivuotiaaksi.