En pidä pakastesekavihanneksista. En varsinkaan, jos niitä sotketaan makaronilaatikkoon tai johonkin muuhun ruokaan. Tässä kyläpaikassa niin tehtiin aina. Ei auttanut, jos sanoin kauniisti, että en pidä. Ei auttanut, jos huusin rumasti. Niitä rehuja oli vain pakko tunkea pilaamaan ruoka kuin ruoka. En edelleenkään ymmärrä, mihin kyläpaikan emäntä tällä pyrki. Siihen, että häntä eivät lapset määräile? Pienen määrän ruokaa sain jotenkuten syötyä, mutta ei se pitkään pitänyt nälkää.
Minulle lapsi on aivan yhtä tärkeä vieras kuin aikuinen. Ruokavalion monipuolistamiset ja muut kasvatusjutut hoidetaan kotosalla. Kun ollaan kylässä, lapsenkin tulee saada nauttia vieraanvaraisuudesta. On toki tilanteita, jolloin lasta ei pysty mitenkään miellyttämään, mutta en ole kyllä sellaiseen tilanteeseen pienten vieraitteni kanssa koskaan joutunut. Joskus on pieniruokainen lapsi jättänyt kokonaan syömättä, mutta sitä ei voi ottaa arvosteluna. Ei varsinkaan, jos tietää lapsen tulleen mummultaan.
Minä en joutunut kotona koskaan syömään sekavihanneksia. Kun kyläpaikan emäntä piti kiinni linjastaan ja selitti kuinka heidän perheessään kasviksia kätketään ruokaan, koska kasvikset ovat terveellisiä, tämä opetus vain pahensi asiaa. Emäntä tuntui arvostelevana vanhempiani, valitsin luonnollisesti puoleni ja jurnutin entistä pahemmin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti