11. syyskuuta 2013

Rutiinit ovat tärkeitä lapsen arjessa

Saatiin kutsu päiväkodin vanhempainiltaan. Tulee sosiaalityöntekijä puhumaan. Esittelyssä lukee: "Kiristääkö lapsen uhma ja kiukuttelu pinnaa kotona?" Eipä juuri. Normaalin lapsen normaali tahtoikä on pikku juttu, kun on kasvattanut yhden erityislapsen koululaiseksi. "Miten asettaa rajoja lapselle?" Samalla tavalla kuin aikuisillekin. "Rutiinien merkitys lapsen arjessa?" Kerronko...? "Mistä saan tukea omaan vanhemmuuteeni?" Netistä, kirjoista, seurailemalla ammattilaisia. Kysyin omilta työntekijöiltä, että kannattaako minun tulla. Kannustivat tulemaan vasta tämän puheenvuoron jälkeen. Jos tulen paikalle ja puhuja pysyy "parenting for dummies" -tasolla, on liian suuri vaara sille, että alan huudella hävyttömyyksiä takarivistä.

Mutta ne rutiinit. Rutiinien tärkeydestä pidetään niin paljon melua, etten moneen vuoteen tajunnut Tarkkailijan käytöksessä olevan jotain outoa. Mutta taas tänään. Isovanhemmat olivat käymässä, kun huutelin Tarkkailijaa ruokapöytään. Tarkkailijaa ei kuulunut. Yhtäkkiä kuulin hänen selittävän isovanhemmilleen, ettei hänellä ole kovinkaan paljon aikaa enää syödä, jotta ehtisi harrastukseensa ajoissa. Meni hetki, mutta sitten toisella sytytti. Tarkkailija ei voi tulla ruokapöytään ennen kuin he ovat lähteneet ja Tarkkailija on sanonut asianmukaiset heipat. Nämä lähtivät vauhdikkaasti.

Näissä tilanteissa on kyllä hyvä, että kaikki Tarkkailijalle tärkeät aikuiset tajuavat sen, että ne rutiinit ovat tosiaan tärkeitä. Että asioilla pitää olla joku järjestys. Lapselle on tärkeää, että kotona ja läheistensä keskellä hän saa olla oma omituinen itsensä. Että joo... en mene kuuntelemaan luentoa, jossa kerrotaan, että lapsille rutiinit ovat tärkeitä, mutta aikuinen nauttii vaihtelusta. Kun ei se ihan niin mene. Sähikäinen istui oikein tyytyväisenä ruokapöydässä, vaikkeivät isovanhemmat vielä olleetkaan lähteneet.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti