12. helmikuuta 2014

Kyllä se sen kumminkin kuulee

Tarkkailija on oivaltanut yhden tärkeä asian. Jos on jotain tapahtunut, kannattaa siitä kertoa kotona heti. Tänään kuulin häneltä itseltään, kuinka oli hermo mennyt opettajaan, kun tämä oli yllättäen pitänyt pistokokeet. Koepaperi oli muuttunut mytyksi ja lentänyt luokan nurkkaan. Isovanhemmat olivat kylässä, joten nämä vanhoina opettajina rauhallisesti selittivät, mitä ne sellaiset pistokokeet ovat ja että niiden kuuluukin tulla yllättäen. Opettajalta sain sitten vielä lyhyen kuvauksen, mitä oli tapahtunut.

Kun jotain ikävää sattuu, tuntuisi kaikkein helpoimmalta piilotella, peittää jäljet, olla kuin mitään ei olisi tapahtunut. Maailma ei kuitenkaan toimi näin. Ihmiset puhuvat. Ainoa, mihin voi vaikuttaa on se, miten ihmiset puhuvat. Parasta on, jos ihmiset kuulevat sen oman version ensimmäiseksi. Kun sitten tieto tulee muuta kautta, ensi reaktio on: "tiedän, tiedän" eikä "voi kamalaa".

Mitä isommasta ja pahemmasta asiasta on kyse, sitä tärkeämpää on tiedottaminen. Ei minusta esimerkiksi se ole paha asia, jos vaikka päiväkodin pihasta joskus lapsi pääsee karkaamaan. Se on paha juttu, jos työntekijät ovat enemmän huolissaan siitä, kuulevatko tapauksesta muiden lasten vanhemmat kuin siitä, että pääseekö tapaus toistumaan. Siitä voidaan aina lähteä, että ihmiset puhuvat. Mitä voimakkaampia tunteita tapaus herättää, sitä enemmän ihmiset puhuvat.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti