Äitiyden musta aukko

Osallistuin piirin luotsipäivään ja siellä piti esitellä itsensä. Nykyinen pestini on tarpojaluotsi ja hain siis siihen koulutusta. Mietin, mitä kertoisin itsestäni, koska koko partiohistoriallani ei kannattanut porukkaa uuvuttaa. Tajusin sitten, että olen vastannut tämänikäisistä kerran aikaisemmin. Kävin nimittäin 20-vuotiaana sampokurssin ja toimin sen jälkeen sampona. Vastasin vartionjohtajista, jotka olivat samanikäisiä, mitä tarpojat ovat nykyisin. Noista vartionjohtajista kasvoi meille luottojohtajat, jotka pysyivät lippukuntamme kantavina voimina aina siihen saakka, kun koko porukka putosi kerralla äitiyden mustaan aukkoon.

Yhdeksän vuotta sitten nyt parikymppinen partiokaverini totesi sudenpenturetkellä, ettei hän ole koskaan nähnyt kerralla näin monta raskaana olevaa naista. Niinpä niin, retkellä oli neljällä naisella mahat pystyssä ja joulun jälkeen kuulimme, että vielä kaksi lisää odotti lasta. Minä yritin sieltä mustan aukon pohjalta hoitaa vaeltajaluotsin virkaa ja se siinä tilanteessa niiden vaeltajien kanssa ihan onnistuikin. Eräskin luotsi-ilta alkoi sillä, että tytöt ihastelivat lattialla makaavaa kolmikuista Sähikäistä. Vaeltajat olivat tyytyväisiä, että heillä oli luottoaikuinen, joka ei yksinkertaisesti pystynyt sekaantumaan mihinkään.

Nyt me kaikki äidit olemme räpiköimässä pois sieltä mustasta aukosta. Me kaikki olemme muuttuneet. Kukaan ei ole vaihtanut lippukuntaa kokonaan, mutta vain minä enää toimin tässä lippukunnassa. Asumme nykyään ihan kolon vieressä. Kaikki muut asuvat muualla ja he ovat menneet lastensa perässä lähimpään lippukuntaan. Ensimmäinen meistä on jo ottanut uuden lippukuntansa huivin käyttöön. Ja hyvä niin. Sudenpentujen kannalta on vähän outoa, jos johtaja käyttää vieraan lippukunnan huivia. Vaikka näyttihän se toisen lippukunnan huivi minusta taas ihan oudolta. Siinä oikeastaan konkretisoitui, että tämä nainen on ihan oikeasti vaihtanut lippukuntaa eikä ole palaamassa meille. Talokin on jo vuosia sitten ostettu uudelta kotiseudulta.

Vielä varhaisemmasta partiohistoriasta muistelin, että kun itse olin kolmentoista, niin ei se toiminta kovinkaan kaksista ollut. Näytin kuvaa Miilulta ja sanoin, että ilman päähänpistoa lähteä Miilulle en olisi nyt tässä. Sen jätin kertomatta, millainen rääpäle minä siellä olin. Oikeastaan minua on motivoinut toimimaan murrosikäisten parissa juurikin toiminnan luokattomuus silloin, kun itse olin murrosikäinen. Oli meillä tuolloin ihan toimiviakin vartioita, mutta minä en kuulunut yhteenkään niistä. En ennen kuin äiti soitti lippukunnanjohtajalle. Siinä sitä sitten tutustuin pitkäaikaisimpaan partiokaveriini ja loppu on historiaa.