9. syyskuuta 2014

Miksi se on antanut numeronsa?

Tunnen taas olevani huono vanhempi, joka ei halua tutustua lapsen luokkatovereiden vanhempiin. Syy on sama kuin vuosi sitten. Vanhempainillassa oli päätetty kerätä lista oppilaiden ja vanhempien yhteystiedoista, jotta yhteydenpito sujuisi näppärästi. Ja minähän en yhteystietojani tai lapseni yhteystietoja halua noin vain antaa. Listaa ei ylläpidä opettaja, vaan joku vanhemmista, josta en tiedä muuta kuin tämän lapsen etunimen. Jaan kuitenkin partiossa surutta yhteystietojani. Mikä siis tässä mättää?

Sitä saa säännönmukaisesti lukea, miten koulukiusaaminen on siirtynyt nettiin ja puhelimiin. Kiusatun puhelin saatetaan tukkia viesteillä. Kun tästä viimeksi taas luin, ihmettelin, miksi lapsi on mennyt antamaan puhelinnumeronsa kiusaajilleen tai hyväksynyt kiusaajansa esimerkiksi Facebook-kavereikseen. Keskenkasvuisen ei tarvitse olla edes mitenkään häiriintynyt tehdäkseen luokkakaverilleen jos jonkinmoista jäynää. Eikä asiaa auta yhtään se, että nettikiusaaja ei oikein edes kohtaa kiusattuaan.

Että näin. Vaihdan kyllä yhteystietoni lasten kavereiden vanhempien kanssa ja opetan lapset vaihtamaan yhteystiedot kavereidensa kanssa. Millekään yleiselle listalle en silti yhteystietojamme anna ellei listaa hoida rekisteröity vanhempainyhdistys tai esimerkiksi opettaja virkavastuulla. Partiossa taas... minä nyt kuitenkin olen aikuinen partiojohtaja. Kaipa tämäkin on tunneasia. Ei sellaista oikein voi selittää.

3 kommenttia:

  1. Opettaja ei saa oppilaiden vanhempien osoitelistoja jakaa. Tottakai ne listat koulussa ovat, mutta virkavastuulla siellä myös pysyvät. Jos vanhemmat haluavat osoitteita jakaa, silloin he toimivat itse. Jos eivät halua jakaa, eivät jaa.

    En kyllä ymmärrä, miten rekisteröidyn yhdistyksen mukana olo asiaa muuttaisi, jos osoitelista kuitenkin jaetaan kaikille vanhemmille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri näin. Rekisteröitynyt yhdistys, kuten vanhempainyhdistys, ei saa noin vain jakaa jäsentensä tietoja edes jäsenilleen ja yleensäkin jäsenrekisteriin pääsevät käsiksi vain nimetty henkilöt.

      Poista
  2. Meillä on laadittu (opettajan ehdotuksesta) Wilmaan keskusteluketju, johon vanhemmat ovat saaneet halutessaan lisätä yhteystiedot. Minusta tuo on toimiva systeemi.

    VastaaPoista