Kyllä pitäisi tietää

Viime seurakuntaneuvostossa tai oikeastaan ennen kokouksen alla kuulin, että 12.5. tapahtuu jotakin. Se vaikutti aika tärkeältä. Päivämäärä kuulosti jotenkin tutulta, mutta pikavilkaisu kännykän kalenteriin ei auttanut. Siellä ei ollut mitään merkintää. Kysyin siis, että mitä silloin tapahtuu ja odotetaanko minun olevan paikalla. Vastaus yllätti. Ei se, että kyse on iltatilaisuudesta, johon minunkin odotetaan osallistuvan. Vaan se vastauksen sävy. Sain nimittäin vastauksen lisäksi selostuksen siitä, missä kaikkialla tapahtumasta oli ilmoitettu ja sävy oli sellainen, että kyllä tämä nyt pitäisi tietää, kun on niin tärkeä juttu.

Minä olen vaativaa asiantuntijatyötä tekevä äiti. Olen partiojohtaja, jolla on neljä nimettyä pestiä. Minulla on erityislapsi, jolla on normaalien hammaslääkärikäyntien lisäksi kaikenlaista ylimääräistä käyntiä, seurantaa ja kontrollia. Lapsilla on harrastuksia, joihin vanhempien odotetaan osallistuvan harrastuskuljetusten lisäksi. Kolme luottamustehtävää täyttää myös kivasti kalenteria. On vielä omatkin asiat muistettavina. Itse olen osani valinnut. Nautin ruuhkavuosistani. Pikkulapsiajan kotiinjumittamisen jälkeen on kiva, että elämään mahtuu jo muutakin kuin imetystä, vaipanvaihtoa ja raivokohtauksien hanskaamista.

Muistia tämä kuormittaa. On viikkoja, jolloin hukkaisin päänikin, jos se ei olisi kiinnitetty hartioihin. Moni lasten hammaslääkärikäynti olisi jäänyt hoitamatta ellei kaupunki lähettäisi edellisenä päivänä tekstiviestimuistutusta. Kännykän kalenterin automaattimuistutukset ovat hieno asia, mutta joskus muistutuksen tullessa olen soittanut ajanvaraukseen, että nyt minä olen työpaikalla, lapsi jossakin ihan muualla, että emme kyllä millään tuonne enää kerkiä ja josko varattaisiin uusi aika.

Olen oppinut olemaan armollinen itselleni. En hoida asioita yhtä jämptisti kuin joskus sinkkuna, kun piti huolehtia vain omista asioista. Osaan suhtautua yhtä armollisesti muiden unohteluihin. Useimmat ihmiset suhtautuvat armollisesti, kun kysyn jotain, mikä piti kyllä tietää. Siksi tuon seurakuntaneuvostossa kuulemani vastauksen sävy pääsi niin yllättämään. Kaipa sitä on vaikea hahmottaa, millaista on olla työssäkäyvä vielä melko pienten lasten äiti ja että luottamustehtävät on vain yksi tärkeä asia muiden ihan yhtä tärkeiden asioiden joukossa.