Ei voi jättää vanhemmille

Piti oikein hieraista silmiä, kun luin Kotimaasta juttua seurakuntien varhaiskasvatuksesta. Siinä todettiin, että nyky-yhteiskunnassa kristillistä kasvatusta ei voi jättää kotien ja koulun vastuulle, vaan seurakunnan on jatkossakin järjestettävä sellaista toimintaa lapsille, joka vetää väkeä ja joka sitoo lapsiperheitä kirkkoon. Kirjoittaja oli omassa seurakuntayhtymässään varhaiskasvatuksen johtaja, mutta juttu olisi voinut olla minun näpyttelemäni. En minäkään tässä olisi, jos en olisi lapsena ja nuorena hyviä kokemuksia seurakunnasta.

Meillä on sellainen tavallinen perhe ja suku: ei mitään kirkossakävijöitä, mutta kirkkoon uskonasioihin suhtauduttiin kunnioittavasti. Esimerksi sunnuntaisin ei sovi tehdä äänekkäitä kotitöitä, ei esimerkiksi mökin pihanurmikkoa. Radiosta saatettiin joskus kuunnella Jumalanpalvelusta, varsinkin isovanhempien luona, ja sunnuntaiaamussa kello kymmenen on jotain... kirkonmenojen kuuluu olla kotonakin hissukseen. Juuri nyt olen jotenkin helpottunut, kun Sähikäisen luistelutreenit siirtyivät sunnuntaiaamusta lauantaille. Kirkkoon saakka mentiin ja mennään edelleen jouluna. Uskonasioista kuulin päiväkerhossa, tarhassa, koulussa, partiossa ja parhaan kaverin vanhemmilta. Siihen, että minusta kasvoi kristitty, tarvittiin koko yhteisön, seurakunnan, tukea.

Uskon, että nykyään tarvitaan ihan yhtä lailla, ellei enemmänkin, yhteisön tukea, jotta lapset saavat kristillisen kasvatuksen. Monissa perheissä vain toinen vanhemmista ylipäätään on kristitty. Eräskin ystävä sanoi lasten käyneen lasten katedraalissa isänsä kanssa. Hän ei kirkkoon kuulu, joten mies hoitaa tällaiset asiat, on perheen uskontokasvatusvastaava. Jos lasten kristillinen kasvatus jätetään vain vanhemmille, jos uskonto siirretään pois julkisesta tilasta koteihin ja seurakunnan omiin tiloihin, niin silloin... ei niin nyt vain voi tehdä.

Minä toimin aikoinani aktiivisesti seurakuntanuorissa. Jäin pois, kun nuorille aikuisille oli tarjolla minun makuuni liian herätyskristillistä toimintaa. Seurakuntayhteys on säilynyt partion kautta kunnes taas lasten myötä olen palannut toimintaan. Kirkossa olen käynyt säännöllisesti vain jouluna ja kiirastorstaina. Tämä ei ole kuitenkaan ihan koko totuus. Minä nimittäin kuuntelin säännöllisesti joka aamu radiosta aamuhartauden sängynpohjalla aina siihen saakka, kun suomalainen päivähoito alkoi määritellä meidän perheemme aamuaikatauluja. Nykyään aamuhartauden aikaan istumme Sähikäisen kanssa autossa ja siellä raikaa Hevisaurus.