12. huhtikuuta 2015

Liikaa vaakoja

Sähikäinen siirtyi luistelussa eteenpäin, seuraavaan ryhmään. Osasin odottaa, että vaihto ei suju täysin kivuttomasti. Vaikka Sähikäinen on meistä neljästä joustavin, niin kyllä hänelläkin on melkoinen muutosvastarinta aina päällä. Tuomio uudesta ryhmästä on, että siellä tehdään ihan liikaa vaakoja. Lisäksi ollaan sitä mieltä, että kolmas harjoituskerta viikkoon on ihan tyhmä. Kuitenkin treeneistä tullaan ihan tyytyväisenä ja liikkeitä esitellään kotona innostuneesti.

En tiedä, miten tähän oikein suhtautuisi. Sähikäinen on meistä neljästä liikunnallisin, mutta minun on vaikea nähdä, että hän jatkaisi kilparyhmiin asti. En silti halua tätä mahdollisuutta häneltä viedä. Poisjäänti ja palaaminen myöhemmin ei taitoluistelussa oikein ole vaihtoehto sekään. En oikein tiedä, onko Sähikäinen jo itse alkanut epäillä taitojaan vai onko kyse vain muutosvastarinnasta.

Kolmaskin selitys on. Perheen logistiikka on mennyt jo peräti haastavaksi. Pahimmillaan samaan iltaan on ollut osumassa Sähikäisen taitoluistelu, Tarkkailijan suunnistus ja minun seurakuntajuttuja. Sähikäinen ei ole voinut olla kuulematta huokailua, kun näitä on säädetty. Kyllä sellainenkin saattaa lapseen vaikuttaa, saada hänet miettimään, voiko hän tilannnetta auttaa. Olemme vähän tässä yrittäneet pitää aikuisten asiat aikuisten asioina, mutta kyllä lapsi huomaa, että kuljetukset kuormittavat perhettä. Ja koko sukua.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti