Syliin aina pääsee

Tänään kauppareissulla näin itseni kuuden vuoden takaa. Näin äidin, jolla oli sylissään, ergonomisessa rintarepussa pieni vauva. Ja joka huusi perheen esikoiselle, miten tämän pitäisi kävellä. Ja se esikoinen parkui. Minun silmissäni se esikoinen oli myös ihan vauva. Olisikohan ollut parivuotias. Tuumasin omieni olevan jo vanhempia, mutta muistan vielä tuon vaiheen. On rankkaa isommalle, kun ei aina pääse syliin, vaikka kovasti haluaisi. Äiti siihen, että kyllä heillä aina syliin pääsee, kyllä sitä esikoista tässä jotenkin, jos tämä haluaisi.

Ymmärsin, että nyt ei ole hyvä väitellä. Vaan höpötin jotain esikoiselle. Tämä olis halunnut hyppiä kuralätäköissä. Äiti ei ollut antanut, kun oli vain sisähousut. Totesin lapselle, että nyt minä ymmärrän, mikä harmittaa. Lapsi tapaili sanoja ja sanoi, jotain niistä sisähousuista. Kolmikko poistui hissistä sopuisana ja hetken päästä kuulin seinien läpi, miten vauva huusi.

En tiedä yhtään mitään muuta tästä perheestä. En tiedä, onko vauva imetetty vai pulloruokittu. En tiedä, onko hän häiriöherkkä vai voisiko vieressä räjäyttää pommin ruokailun siitä häiriytymättä. Mutta sen tiedän varmaksi, että kun perheeseen tulee vauva, esikoinen menettää aina paikkansa. Hän joutuu jakamaan äidin huomion ja sylin, kun aikaisemmin sai sen kokonaan. Se on pienelle rankkaa. Jokainen lapsi oirehtii sitä omalla tavallaan. Yksi heittäytyy hankalaksi, toinen on ylettömän kiltti. Tarkkailija ei kuukauteen Sähikäisen syntymän jälkeen tullut lainkaan syliini.

Jonkin aikaa sitä voi yrittää kuvitella, että kohtelisi lapsiaan samalla tavalla. Mutta se on vain kuvittelua. Vauva saa väistämättä enemmän syliaikaa kuin taapero. Hän on sylissä silloin, kun taapero hyppii lätäköissä. Vauva on usein sylissä myös silloin, kun taaperoa itkettää. Mutta sitten taas toisaalta: ei se isompi lapsi yhtä paljon syliaikaa tarvitsekaan. Vaikeinta on silloin, kun kumpikin lapsi tarvitsisi samalla hetkellä äidin kokonaan itselleen.

Jos aamulla näkemäni äidin sylissä ei olisi ollut vauvaa, niin ehkäpä se kuralätäköissä hyppely ei olisikaan ollut niin kiinnostavaa. Äidin huomion olisi saanut helpommallakin. Tai mistä minä sitäkään tiedän. Tiedän vain sen, miten Sähikäisen syntymän jälkeen kaikki oli Tarkkailijan kanssa niin paljon vaikeampaa. Näinkin aamulla nimenomaa itseni; en nähnyt sitä ihmistä, jonka kanssa pari sanaa vaihdoin.