1. helmikuuta 2016

Jaksa sitä yökkimistä

Juteltiin lounaalla tulevan viikonlopun retkestä. Tuumasin ruokalistan miettimisen olevan hieman haasteellista, kun tiskivettä saattaa olla varsin niukasti käytettävissä. Toisaalta teemme nuotiojälkeä, missä kuuluukin tehdä ruokaa avotulella. Siinä sitä sitten juteltiin ruoanlaitossa partiokämpällä muutenkin. Tuumasin pussiruoista, että vaikka ne näppäriä ovatkin, niin en niitä vielä yhdeksänvuotiaille, kun en jaksa kuunnella sitä yökkimistä, ja kuvailin, miten pieniruokaisia jotkut mukulat ovat.

Jälkeenpäin työkaveri sanoi keskustelun olleen jotenkin huojentava. Hänen lapsensa ovat näitä sudenpentuja paljon nuorempia ja hän kuuntelee jatkuvasti yökkimistä. Mikään ruoka ei tunnu kelpaavan. Minäkin joudun kuuntelemaan ruokapöydässä varsinkin Sähikäisen harrastamia mielenosoituksia, kun ruoka ei miellytä, mutta en ota niitä yhtä raskaasti. Jotenkin on jo menty siihen, että tarjolla on usein useampaa ruokalajia. Jos vaikka aikuiset haluavat vaihtelun vuoksi lohikiusausta, niin tarjolla on myös tuttua ja turvallista lihaperunasoselaatikkoa. Tärkeintä on, että kaikki saavat vatsansa täyteen kunnon ruoasta eikä tarvitse käydä ruoan jälkeen keittiössä närppimässä "jotakin pientä".

Jos partiossa ei ole muuta oppinut, niin on oppinut sen, millaisia lapset ovat. Kaikki vanhemmat näkevät kovasti vaivaa, kasvattaakseen heistä kunnon kansalaisia. Silti lasten käytös on usein huonoa. Se ei ole merkki aikuisen epäonnistumisesta vanhempana, vaan vain siitä, että lapsi on oma persoonansa, jolla on oma luonne ja oma tahto. Aikuinen voi kasvattaa, mutta määräänsä enempää ei voi kenenkään kehitystä ohjata. Ei edes, eikä varsinkaan, oman lapsen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti