Syliin aina pääsee

Tänään kauppareissulla näin itseni kuuden vuoden takaa. Näin äidin, jolla oli sylissään, ergonomisessa rintarepussa pieni vauva. Ja joka huusi perheen esikoiselle, miten tämän pitäisi kävellä. Ja se esikoinen parkui. Minun silmissäni se esikoinen oli myös ihan vauva. Olisikohan ollut parivuotias. Tuumasin omieni olevan jo vanhempia, mutta muistan vielä tuon vaiheen. On rankkaa isommalle, kun ei aina pääse syliin, vaikka kovasti haluaisi. Äiti siihen, että kyllä heillä aina syliin pääsee, kyllä sitä esikoista tässä jotenkin, jos tämä haluaisi.

En ala, enkä pakota

Muistan vieläkin elävästi, miten voitin ensimmäisen taistelun Järjestelmää vastaan. Olin tuolloin neljännellä. Siis Tarkkailijan ikäinen. Koulussa kannustettiin kovasti lukemaan kirjoja. Piti raportoida jokainen lukemansa kirja erillisellä A4:lla. Tätä oli tehty jo edellinen talvi. Luettujen, mutta raportoimattomien kirjojen kasat kotona sen kun kasvoivat. Välillä palauttaminen ajoissa kirjastoon ei onnistunut ja uusiminen vain koulua varten tehtävän raportoinnin vuoksi tuntui hölmöltä.

Sovitaan yhdessä

Viikonloppu meni Johtajatulilla. Tilaisuus oli sekä ohjelmansa että muiden puitteidensa osalta aivan huippu! Workshopit olivat sellaisia, että pois alta: oli toimitusjohtajaa, viestintäkouluttajaa ja piispaa puhumassa johtajuudesta eri tulokulmista. Elämysohjelmat olivat yhtä lailla loppuun saakka viilattuja. Tekniikka ja huoltokin toimi. Jonottamaan joutui, mutta jonossa oli hyvää seuraa eikä kenenkään kanssa tarvinnut avata keskustelua sanalla "älä" tai "rauhoitu". Silti jälkimmäisessä workshopissa jokin tökki. Teemana oli yksilöllisyys vs. tasapuolisuus.

Imukuppisuu

Pauliina Rauhalan Taivaslaulu kertoo vanhoillislestadiolaisen perheen äidin uupumisesta. Tarinan alkaessa perheessä on neljä lasta, joista nuorinta kannetaan liinassa ja joista nuorimmalla on imukuppisuu. Siinä palasivat heti vanhat muistot vauva-ajalta mieleen: en oikein koskaan oppinut kantamaan lapsia liinassa, vaikka parhaani yritin, mutta kummallakin heistä oli pieni ja vaativa imukuppisuu, jolla sai tiukan, vaativan, otteen tissistä. Kumpikin oli täysimetetty, kumpikaan ei suostunut ottamaan maitoaan pullosta, kummankin imetys jatkui parivuotiaaksi.

Voisko joku suomentaa

Kun minulla oli vielä aikaa omille harrastuksille, aloitin työväenopistossa saksan opiskelun. Jatkoin sitä viisi ja puoli vuotta - siihen saakka, kun lasten harrastukset täyttivät illat. Kimmoke lähteä saksaa opiskelemaan tuli työmatkalla. Yritä siinä nyt olla vakavastiotettava asiantuntija, jos joudut ravintolassa kysymään, mitä ruokalistassa oikein lukee. Työasiat hoidettiin kyllä englanniksi, mutta kaikki muu. Lupasin viedä Tarkkailijan Saksan Legolandiin, jos hän ottaa A1-kieleksi saksan. Nyt piti lupaus lunastaa.

Kuka muutti säännöt?

Joskus muinoin ajattelin, että ensin opiskellaan, sitten mennnään töihin. Ensin työ voi olla määräaikainen, mutta ennemmin tai myöhemmin saadaan se vakipaikka, josta jäädään eläkkeelle. Ei se sitten ihan niin tainnutkaan mennä. Jo opiskelu lamavuosina vihjasi, että mitkään työpaikat eivät ole ikuisia. Joku on mennyt muuttamaan työelämän sääntöjä.

Aamulypsylle!

Tänä aamuna muu leiri seisoi jo ringissä kämpän edessä. Vain kaksi telttakuntaa puuttui: meidän perheemme ja murrosikäiset tarpojat. Leirin herätykset eivät ihan menneet lehmien mukaan, mikä sinällään olisi sopinut leirin teemaan, muttei juuri muutakaan. Me nyt olemme toivottomia iltavirkkuja: kun lasten lomaillessa päiväkoti ei määrännyt tahtia, menin töin vasta kymmenen maissa. Myös Tarkkailijan lomarytmi on kerinnyt menemään hyvin iltapainotteiseksi. Jäin silti enemmänkin miettimään, onko partioinnostuksen lopahtamisella tarpojaiässä ja aikaisilla aamuherätyksillä jotain yhteyttä. Murrosikäiset kun ovat ihan biologisista ja hormonaalisista syistä kaltaisiamme iltaihmisiä.