Olen monta kertaa kuullut jonkun päivähoidossa työskentelevän sanovan, että he eivät usko kaikkea, mitä lapset kertovat kodistaan, jos me vanhemmat emme usko ihan kaikkea, mitä lapset kertovat päiväkodista. Minusta koko ajatus on täysin väärä. Aina ei omankaan lapsen puheista ota selvää, mitä hän tarkoittaa tai tulkitsee lapsen puheet väärin, muttei lapsen puheisiin saa silti suhtautua välinpitämättömästi. Jos edes omat vanhemmat eivät ota lapsensa puheita vakavasti, niin kuka ne sitten ottaa?
Aamun radiouutiset kertoivat, että päivähoidosta tehdään suhteettoman vähän lastensuojeluilmoituksia. Paljon enemmän ilmoituksia tulee terveydenhoidosta ja kouluista. Haastateltava oli huolissaan, koska lastensuojelussa ei tarvitsisi useinkaan tehdä niin järeitä toimenpiteitä, jos ongelmista tiedettäisiin ajoissa. Oudoksi asian tekee, että nimenomaa päivähoidossa asioidaan vanhempien kanssa päivittäin. Keksin tälle puuttumattomuudelle kaksikin selitystä.
Ensimmäinen selitys on ihan se, mistä tuo raivostuttava sanontakin kertoo. Lasten puheet sivuutetaan liian herkästi. Ei ole aikaa kysellä tarkemmin ja selvitellä, onko isä hakannut mattoja vai äitiä. Useimmissa tapauksissa se piiska on osunut mattoon ja on niin paljon muutakin mietittävää.
Toinen selitys on siinä, että moni päivähoidossa työskentelevä ei oikein tunnu tuntevan asiantuntemuksensa rajoja. Parasta tukea perhe saa, kun lastentarhanopettajat keskittyvät siihen, minkä parhaiten osaavat: lasten kasvattamiseen. Jos perheessä jotkin asiat ovat ongelmallisia, opettaja voi tuoda ne mukaan kasvatustilanteisiin ja antaa sitä kautta tukea. Muunlaista tukea vanhemmuuteen on parempi hakea jo ihan muualta, olivat sitten ongelmat lähtöisin lapsesta tai perheestä. Kun Tarkkailijan kanssa oli vaikeaa, niin työntekijät osasivat lähinnä toistella fraaseja. Kuvaavaa oli, että nepsy-tietokurssille minut ohjattiin neuvolasta eikä päiväkodista.
Kun minua alkavat lasten puheet päiväkodista tai koulusta mietityttää, yritän olla tekemättä omia tulkintoja. Tai siis, teenhän minä niitä, kukapa ei tekisi, mutta yritän pitää tulkintani omana tietonani. Kerron työntekijöille vain, mitä lapsi on minulle kertonut ja pyydän tarkkailemaan, mistä on kysymys. Välillä kyse on ollut juuri siitä, mitä kuvittelin, joskus taas ihan muusta.
Arvostan myös, jos partiolaisten vanhemmat kertovat minulle havainnoistaan. Vanhemmat tuntevat lapsensa parhaiten ja vaikka minä tunnen oman ryhmäni, niin vanhemmat tekevät sellaisia havaintoja, mitä minä nyt vain en tee. Ei kukaan huomaa kaikkea, ei vanhempi, ei partiojohtaja eikä ammattilainenkaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti