Oletpa nätti!

Vuosia sitten tuumasin päiväkodilla parivuotiaalle syntymäpäiväsankarille, että onpa hän nätti tuossa mekossa. Hoitaja korjasi heti, että tämä tyttö on aina nätti. Menin siitä sanattomaksi, mutta jälkeenpäin tuli mieleen sanonta, jonka mukaan rumat ne vaatteilla koreilee. Nyt on puolestaan Sähikäinen ryhtynyt käyttämään mekkoa ja sukkahousuja ihan arkivaatteena, keimailee ja haluaa kuulla, että mekko on ihana. Välillä hän taluttaa minut omalle vaatekaapilleni ja käskee pukea kukkamekon päälleni, koska se mekko on niin nätti ja sitten voimme tanssia.

Olen aina ollut sitä mieltä, että sukkahousut ovat laillistettua kidutusta. Kaikkein vähiten ymmärrän sitä, että jotkut pukevat sukkahousut pojilleenkin. Sähikäinen kuitenkin niin kovasti mekoista ja sukkahousuista tykkää, että kuukausi sitten käytiin ostamassa riittävän monta paria arkikäyttöön. Sen jälkeen on päiväkotiin menty mekossa. Mekkoja ei ole juuri itse tarvinnutkaan hankkia: siinä on puolensa, että saa lapset kaveripiiristä viimeisenä.

Saako lapsen nättejä vaatteita ihastella? Tekeekö se tytöstä pinnallisen? Tuleeko ulkonäköpaineita? En usko. Lapsi ei ole tyhmä. Hän tietää olevansa nätimpi mekossa kuin lökäpöksyissä: onhan meillä peili. Hän tietää hiustensa olevan mukavamman näköiset kammattuina kuin kampaamattomina. Kyllä tällaiset asiat aikuinenkin saa sanoa ääneen.

Kauniita vaatteita voi ihastella siinä missä vaikkapa kaunista auringonnousua. Ja aamu on tottavie kauniimpi silloin, kun taivas punertaa, kuin silloin, kun herätään tihkusateeseen. Kun selvästä asiasta aletaan puhua jotenkin oudosti ja vältellen, silloin lapsi alkaa miettiä: onkohan siinä laittautumisessa jotakin... kummallista.