22. elokuuta 2013

Ootko mun kaa

Säpsähdin aika tavalla, kun Sähikäisen päiväkotiryhmässä sanottiin, että nyt saavat valita leikkikaverinsa vapaasti vapaan leikin aikana, mutta pian aletaan sekoitella. Opettaja huomasi heti, että nyt ei Riitta tykkää tästä yhtään ja jatkoi, että kyllähän minä tiedän, etteivät he sekoita, miten hyvänsä, vaan yrittävät löytää lapsille uusia kavereita, joiden kanssa leikki sujuu. Rauhoituin heti. Tuossa ryhmässä on aina ohjailtu kaverisuhteiden syntymistä, mutta se on ihan eri asia kuin sekoittelu. Silloin kun sekoitellaan, pärjäävät sosiaalisesti taitavat lapset. Kun taas ohjaillaan, tuetaan niitä lapsia, jotka olisivat muuten jäämässä yksin.

Tein itse asiassa partioleirillä ihan samaa. Yksi pentu ei ollut oikein löytänyt kaveria omasta laumastaan, mutta leirille hän silti tuli. Toisessa laumassa oli pari samanhenkistä pentua ja määräsin pennut asumaan samassa teltassa. Tällä kertaa onnistuin jopa paremmin kuin odotin. Pennut eivät vain viihtyneet yhdessä. He vaihtelivat leirin lopulla yhteystietoja.

Jotkut lapset viihtyvät mainiosti seurassa kuin seurassa. He ovat aikuisille helppoja. Ovat porukassa kuin porukassa kuin kala vedessä. Toiset taas... toisilla kestää eikä kaveriksi kelpaa kuka hyvänsä. Heidän ohjailunsa vaatii aikuisilta herkkyyttä tunnistaa, ketkä sopivat yhteen, keitä on parasta pitää erillään. Joskus ollaan varautuneita muuten vain. Tarkkailija ja hänen hyvä ystävänsä eivät välttämättä ala leikkiä, jos heidät vain viedään yhteen. Heillä pitää olla se juttu, jota he tekisivät yhdessä. Sittenkin, esimerkiksi suunnistaessa he saattavat edetä pari rastiväliä ennen kuin löytävät yhteisen sävelen. Kumpikaan ei oikein osaa tehdä aloitetta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti