Se ei oo täydellinen!

Sähikäinen pimahti tänään iltarasteilla. Hän oli poiminut saniaisen, mutta isoveljen kanssa kisatessa oli yksi haara katkennut. Piti löytää tilalle uusi. Ehjä. Äkkiseltään sitä kuvittelisi, että homma olisi helppo. Jokaisessa varressa oli kuitenkin jotain vikaa. Milloin oli osa lehdistä kuihtunut, milloin osa lehdistä taittunut, milloin varsi katkennut väärästä kohtaa tai väärällä tavalla. Yritin selittää hänelle, ettei luonnossa mikään ole täydellistä. Kysyin, näyttääkö kukaan nainen Barbie-nukelta, joka on tosi kaunis ja muutenkin täydellinen. Tämä vertauskuva meni häneltä täysin ohi.

Pyrkimys täydellisyyteen tuntuu olevan meillä sukuominaisuutena. Tiettyyn rajaan saakka se on hyvä asia. On hyvä pyrkiä kohti ihanteitaan, kilvoitella, vaikkei niitä ihanteita koskaan saavuttaisikaan. "Seuraavasta tehdään parempi", on minulla pitkään ollut mottona niin työssä kuin harrastuksissa. Ajatus on sama kuin tässä blogissa: täydellisyyteen on hyvä pyrkiä ja, vaikkei sitä voi koskaan saavuttaa, kaiken voi aina tehdä pikkuisen paremmin. Pitää vain tunnistaa, milloin kehitysehdotukset muuttuvat mussutukseksi ja olisi parempi pitää mölyt mahassa.

Kaikilla meillä on mielikuva siitä, millainen on täydellinen puoliso, täydellinen koti, täydellinen työpaikka, täydellinen koulu, täydellinen loma, täydellinen juhla, täydellinen vartalo, täydellinen leiri. Niin pitkään, kun ihanne pysyy ihanteena, mutta omat odotukset siitä, millaista elämä on, pysyvät realistisina, ei tässä ole ongelmaa. Ongelma tulee siitä, jos ei kestä sitä, että ihanteet ja todellisuus eivät kohtaa. Jos vaikka juhannustunnelma menee pilalle siitä, että kuohuviini pistettiin hiukan liian pitkäksi ajaksi pakkaseen eikä pullo heti aukeakaan. Tai jos kehittää syömishäiriön saadakseen Barbien vartalon.

Näin äskettäin nepsylasten vanhemmille tarkoitetun kalvosetin, missä oli kuva tikkataulusta, nelosesta kymppiin ja missä alue kahdeksikosta ylöspäin oli väritetty vihreällä selityksenä: "hyvä". Ensimmäinen ajatukseni oli, että väärin. Minulle kahdeksikko merkitsi koulussa epäonnistumista, pyrin aina parempaan. Sitten tajusin, että valtaosalle meistä kahdeksikko on ihan riittävän hyvin ja että lähes jokaisella tulee jossain vaiheessa opintoja vastaan se, ettei enää saakaan kiitettävää. Että paras gradu on valmis gradu.

Tarkkailijan pyrkimys täydellisyyteen aiheuttaa välillä ikimuistoisia kohtauksia. Eräänkin kerran, Tarkkailija oli kolmen, korkeintaan neljän, pistimme menomatkalla kauppaan tanssiksi ja meillä oli tosi kivaa. Paluumatkalla Tarkkailija oli jo väsynyt, mutta halusi taas samassa kohdassa tanssahtaa. Eihän siitä mitään tullut: äiti teki koko ajan jotain väärin. Piti ottaa uudestaan ja uudestaan. Lopulta tajusin, että Tarkkailija hakee sitä tunnetta, mikä oli menomatkalla tanssiessa eikä se onnistu, kun on väsykiukku päällä. Jouduin kantamaan hänet raivoavana kotiin.

Minun on vaikeinta kohdata ihmisiä, jotka pitävät riman liian matalana, jotka eivät edes pyri kehittymään, vaan ottavat itseensä kaikista kehitysehdotuksista. Varsinkin, jos he työskentelevät lasteni kanssa. Olen aina itse pyrkinyt tekemään kaiken lasten kanssa mahdollisimman hyvin ja ongelmatilanteissa yrittänyt hakea tietoa. Vihjailut siitä, miten Tarkkailijan kehityksen ongelmat olisivat jotenkin itseaiheutettuja, ovatkin tuntuneet hyvin ikäviltä. Olen yrittänyt muistuttaa itseäni siitä, että harva tarkoittaa mitään pahaa, vaikka välistä tuntuukin siltä, että keskustelua pyritään kääntämään herkästi siihen suuntaan, mitä kotona voidaan tehdä, ettei omia toimintatapoja tarvitsisi miettiä uusiksi. Moni ihan arvovaltainenkin taho nimittäin väittää, että suuri osa lasten ongelmista olisi jotenkin vanhempien aiheuttamia. Itse uskon kasvuympäristön vaikuttavan kasvatusotteita enemmän. Kasvuympäristöä on myös vaikeampi muuttaa.

Tarkkailija ja Sähikäinen kasvavat ympäristössä, jossa moni aikuinen pyrkii täydellisyyteen ja he molemmat tuntuvat olevan myös luonteeltaan perfektionisteja. Sähikäisen kummitäti sanoi kesällä osuvasti, että on hyvä varoa sitä, ettei lapsista kasva ylitunnollisia suorittajia. Elämä ei palkitse puurtajia ja täydellisyyden tavoittelu käy uuvuttavaksi, jos ihanteet muuttuvat normiksi. Elämä jää elämättä, kun aina harmittaa. Saniaisetkin ovat kauniita juuri siksi, että ne kaikki ovat erilaisia, epätäydellisyydessään täydellisiä.