25. syyskuuta 2013

Yhteinen linja olisi niin tärkeä

Joskus muinoin uskoin, että olisi kovasti tärkeää, että vanhemmilla olisi perheessä yhteinen linja. Se on kuulemma lapsesta hämmentävää, jos vanhemmilla on erilaiset rajat ja säännöt. Yleensä tämä vielä tulkitaan niin, että se, joka pitää rajat ja säännöt tiukempina, olisi automaattisesti oikeassa. Vuosia sitten totesimme, ettei tämäkään meillä toimi. Me olemme kaksi erilaista ihmistä. Me pidämme eri asioita tärkeinä. Lapsetkin ovat päässeet hämmennyksensä yli ja pystyvät elämään sen asian kanssa, että äiti ja isä nyt vain ovat erilaisia ja toimivat monissa asioissa eri tavoin.

Väittäisin, että ihanne siitä, kuinka isällä ja äidillä olisi ihan samanlainen linja, on suurimpia stressin ja perheriitojen aiheuttajia. Syyllinen lasten kurittomuuteen on helppo löytää: toi toinen, joka ei tee niin kuin minä teen, löysäilee tai vaatii mahdottomia. Loppuviimeksi riittää, että oikeasti merkityksellisissä asioissa on yhteinen linja; muuten kumpikin pitää oman linjansa johdonmukaisena. Kun ollaan yhdessä perheenä, sovitellaan.

Sähikäinen halusi kynsiinsä lakkaa. Isänsä ei voi sietää kynsilakan hajua. Siispä vetäydyimme perimmäiseen huoneeseen ja avasimme ikkunan, kun laitoimme sitä kynsilakkaa. Näin pitäisi toimia muissakin asioissa. Kieltojen takana ei välttämättä ole sen kummempaa syytä kuin että äiti tai isä ei voi jotain sietää. Esimerkiksi mekastamista toinen saattaa sietää toista paremmin, samoin paikkojen sotkeentumista.

Lasten ja perherauhan kannalta on tärkeintä, että vanhemmat suhtautuvat toisiinsa arvostavasti: hyväksyvät sen, että toisen vanhemmat kasvatusotteet ovat erilaiset kuin omat. Hyvä on tehdä lapsellekin selväksi, että vaikkei kaikista asioista oltaisi samaa mieltä, niin jotain voi jättää tekemättä ihan vain siksi, ettei pahoita toisen mieltä. Että äidin ja isoveljen lähdettyä partioon voidaan katsella koko ilta lastenohjelmia.

5 kommenttia:

  1. Ajattelen aika pitkälti samoin sekä tästä yhteisestä linjasta että joku aika sitten kirjoittamastasi "aikuisten rajoista". Nyt tuntuu vaan olevan vallalla sellainen ajattelutapa, että perheen aikuiset ja lapset eivät ole samassa joukkueessa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin on. Tällainen vanhakantainen ja autoritaarinen malli voi toimia vielä pikkulasten kanssa, mutta se tietää vaikeuksia teini-iässä.

      Poista
  2. Mä olen samaa mieltä, että isoissa asioissa sama linja, mutta kyllä luonteenpiirteet lipsuu sieltä läpi lapselle, halusimme tai emme. Toinen on lepsumpi ja toinen tiukempi, eipä tuo ole vahingollista. Oppiipa lapsi jotakin ihmisistä jo pienestä pitäen. Niin se on maailmassakin; erilaisia ihmisiä joiden kanssa tulla toimeen. Niinhän se on lähipiirissäkin; toisten kanssa hullutellaan, toisen kanssa täytyy vähän miettiä mitä sanoo, toinen on vaativampaa seuraa, toinen ihan niinkuin minä ja toinen vähän kuin vastakohtani.. Parhaiten kai tässä maailmassa pärjää ne, jotka tulee erilaisten ihmisten kanssa toimeen. Niitä kun maailma pullottaa..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aivan. Se, että yrittää luoda lapselleen ristiriidattoman maailman on eräänlaista curlingia sekin. Tässä pari talvea sitten nousi pinnalle se, että vaikka lumipallojen heittely on koulun ja päiväkodin pihalla kiellettyä, partiossa lumisota on sallittua: siihen voi saada jopa aikuisen johtajan haastettua mukaan. Joku vanhempi vähän nikotteli, mutta rauhoittui tajutessaan, ettei lumisotaan ole kaikkien pakko osallistua.

      Poista