3. marraskuuta 2013

Eihän nyt yhden vuoksi

Edellinen kirjoitus sai yhden kaverin kommentoimaan, että Tarkkailijalle tarvittaisiin koulussa henkilökohtainen avustaja, koska ei koko luokka voi mennä yhden mukaan. Tarkkailijan kohdalla kriteerit henkilökohtaisesta avustajasta eivät tietenkään täyty. Nepsyilijöitä, Tarkkailijan tasoisia tai haastavampia, erityislapsia löytyy jokaiselta koululuokalta, heitä on noin 10-15 prosenttia väestöstä. Tuon kommentin, kuinka yhden vuoksi ei voida mennä, tai sen variantin, mitä jos kaikki lapset, olen kuullut monta kertaa. Kun aloin tajuta, että Tarkkailija ei ole ihan keskimääräinen lapsi, minun piti opetella pois tästä ajattelutavasta. Vaikka hän näyttää ja yleensä kuulostaakin ihan tavalliselta lapselta, hänen kasvattamisensa vaatii niin vanhemmilta kuin opettajilta ja muilta ammattilaisilta enemmän kuin monet muut lapset. Sitä ei tarvitse hävetä.

"Mitäs jos kaikki muut" on varsin tehokas, syyllistävä, tapa tukkia äidin suu. Ei kukaan halua olla se vaikea, vaativa vanhempi, joka vaatii lapselleen erityiskohtelua. Mutta, jos ei vaadi, ei myöskään saa. Siitä kärsii lapsi, joka ei pysty samaan kuin muut. Joskus muinoin PJ-kurssilla, kun olin 17-vuotias, saimme esimerkin, ettei jalatonta voi vaatia kiipeämään puuhun. Jos lapsen aivot toimivat eri tavalla kuin useimpien muiden lasten, vaatimus olla niin kuin muut on vähintään yhtä kohtuuton.

Vaikka Tarkkailijan tapaisia lapsia löytyy jokaiselta koululuokalta, näistä asioista ei puhuta. Monet vanhemmat selvästi häpeävät lapsensa käytöstä. Se ei hyödytä ketään. Kirjoitan näistä asioista siksi, että ymmärrys kasvaisi. Jotta ymmärrettäisiin, kuinka haastavan käytöksen takaa löytyy aivan ihana lapsi, jos häntä vain osaa kohdella oikein. Ettei tylyttäminen tai syrjiminen hyödytä ketään. Jotkut vain oppivat joitain asioita hitaammin kuin toiset. Kun oppimisvaikeudet liittyvät impulssikontrolliin tai sosiaalisiin taitoihin, Seitsemän veljeksen lukkarin koulussa käytetyt menetelmät, räyhääminen, tukkapöllyt, nurkassaseisottaminen ja nälässäpitäminen, toimivat ihan yhtä huonosti kuin silloin, kun lukemaan oppiminen tuottaa tuskaa.

Moni haluaisi erityislapset pois tavallisilta luokilta, pois tavallisia lapsia häiritsemästä. Minä taas haluaisin loputkin erityislapset tavallisille luokille. Luokista voisi tehdä isoja luokanopettajan ja erityisluokanopettajan vetämiä luokkia, jotka jaetaan joustavasti ryhmiin. Tällöin erityisluokanopettajan palvelut olisivat jatkuvasti kaikkien oppilaiden käytettävissä sen mukaan kuin tarvetta ilmenee. Kun kouluun tulee lapsia, joilla erityisen tuen tarve on piilevänä, he saavat tukea heti eivätkä vasta, kun erityisopettaja on niin pitkälle päässyt, että on tuen tarpeen huomannut, sen kirjannut ja resurssit järjestänyt.

Näin myös kaikki lapset huomaisivat, että joidenkin lasten vuoksi tehdään enemmän kuin toisten ja sillä hyvä. Se opettaisi kohtaamaan erilaisuutta. Mutta, ennen kaikkea, ei ole hyvä olla luokalla, jonka jokaisella oppilaalla on kehityksessä jotain isompaa pulmaa. Tätini on kuulemma sanonut, että erityisluokalla oppii vain erityisiä taitoja, kun hän vaati ja sai lapselleen avustajan tavalliseen luokkaan. Tunnistan Tarkkailijassa samoja piirteitä kuin serkussani. Hoidin serkkua paljon lomamatkoilla, kun hän oli vielä alle kouluikäinen. Nyt hän on aikuinen mies, jolla on asiat kunnossa, eikä kukaan häntä enää erityislapseksi tunnistaisi. Luotan, että myös Tarkkailija tulee pärjäämään loistavasti.

2 kommenttia:

  1. Kyllä se on näin, me ollaan kaikki erilaisia ja toiset tarvitsevat jossain elämän vaiheessa enemmän tukea ja tällainen tuki pitäisi mielestäni ensisijaisesti järjestää lapsen omaan ympäristöön (esim.koulukuokkaan) eikä niin, että lapsi siirretään muualle. Olet lapsesi ääni ja hyvä, että ajat hänen asiaa!

    VastaaPoista