10. marraskuuta 2013

Isä kotiin

Kun veljeni oli kolmikuinen äitini sairastui sen verran vakavasti, että joutui sairaalaan. Minä olin viiden ja vietin ikimuistoisen viikon maalla sukulaisten hoivissa. Isä jäi veljeni kanssa kotiin ja kertoi myöhemmin naapuruston miesten, muiden pienten lasten isien, tulleen juttelemaan, että kun hän hoitaa vauvaa ja vie pyykkejäkin ulos narulle, hän antaa huonoa esimerkkiä. Vanhemmillani on samanlainen koulutus ja samanlainen työ. Oli selvä, että myös kotityöt ja lasten hoito meillä jaettiin. Toisin oli siis naapureilla.

Mekin teemme mieheni kanssa samantyyppistä työtä. Olemmme vieneet tasa-arvon vielä pidemmälle. Me olemme jakaneet myös perhevapaat puoliksi. Useimmat muut perheet eivät ole. Miehen puolikkaaseen kuului vanhempainvapaan lisäksi hoitovapaata, minun puolikkaaseeni taas äitiysvapaa ja alkupuoli vanhempainvapaasta. Tilastojen mukaan vain viitisen prosenttia kotihoidontukea nostavista vanhemmista on isiä. Tilastoja vääristää kyllä se, että monessa perheessä molemmat vanhemmat käyvät töissä, mutta lapsi ei ole kunnallisessa päivähoidossa. Lasta hoitavat esimerkiksi isovanhemmat. Tällöin kotihoidontuki on verotussyistä kannattavampaa ottaa pienempituloiselle, yleensä äidille.

Sovimme perhevapaiden jakamisesta kymmenkunta vuotta sitten, jo ennen kuin aloin odottaa Tarkkailijaa. Olimme kumpikin aloittaneet uudessa työssä ja kumpikin koki asemansa vielä epävarmaksi. Tarkkailija joutui jo yhdeksänkuisena päiväkotiin, koska mies ei halunnut riskeerata työpaikkaansa. Hän oli vielä määräaikaisena. Oli parempi palata töihin jo lokakuussa kuin vasta vuoden lopussa, kun määräaikaisuus oli katkolla. Minä ehdin saada vakipaikan ennen raskautta; mies taas vakinaistettiin melko pian vanhempainvapaalta paluun jälkeen. Molemmat koimme, että arvostus työpaikalla nousi poissaolon aikana.

Harkitsin hetken, että olisin palannut kotiin Tarkkailijaa hoitamaan, koska hän oli vielä niin pieni. Hylkäsin ajatuksen melkein heti. Ajattelin, että jos nyt näin isossa asiassa joustan, niin saan kyllä joustaa jatkossakin. Kun sitten Sähikäistä odottaessani käytiin samaa keskustelua, mies totesi heti, että Sähikäinen ei mene yhtä pienenä päiväkotiin. Mies sanoi jäävänsä pidemmäksi ajaksi kotiin. Niin kuin jäikin. Tarkkailija oli päivähoidossa aloittaessaan juuri ryömimään oppinut vauva, Sähikäinen taas paria kuukautta aikaisemmin kävelemään oppinut taapero. Siinä oli iso ero.

Kotivanhemman ja työssäkäyvän vanhemman roolit ovat erilaiset. Minä olen saanut kokeilla molempia. Kun olin kotona, tiesin tarkkaan, mitä oli jääkaapissa; kun taas mies oli kotona, minulla ei ollut tästä mitään käsitystä. Päävastuu kotiasoista lankeaa luonnostaan kotonaolevalle. Kun on kokenut molemmat puolet, ei tee siitä ongelmaa. Miehen palattua töihin aluksi jäi päälle se, että mies tietää kotiasiat minua paremmin, mutta pikku hiljaa se tasaantui. Minä kuitenkin olin se, joka tuli ensin lasten kanssa kotiin ja teki päivällisen.

Yksi hilpeimmistä kokemuksista oli neuvolakäynti, kun Sähikäinen täytti vuoden. Mies jutteli terveydenhoitajan kanssa ja minä kuuntelin mykkänä vieressä. Ei minulla ollut mihinkään mitään sanottavaa. Kuulin asioita lapsestani, joita en ollut tiennyt. Oli sentään yksi hetki, jolloin minutkin huomattiin: kun tuli puhe vielä jatkuneista yöimetyksistä.

Tällä taustalla olen sitä mieltä, että on pelkästään hyvä asia, jos lainsäätäjä ohjaa isät kotiin, hoitamaan lapsiaan. Se on hyvä juttu isän ja lapsen suhteelle. Se on hyvä juttu parisuhteelle. Se ei ole yksityisasia: hyvinvoivat lapset ja perheet tarvitsevat vähiten yhteiskunnan tukea. Kummankaan vanhemman oikeutta jäädä lasten kanssa kotiin ei sinällään tarvitse rajoittaa, mutta ei pelkästään toisen vanhemman kotiin jäämistä tarvitse yhteiskunnan määräänsä enempää tukea.

En kuitenkaan pidä kotihoidon tuen jakamista puoliksi hyvänä ajatuksena. Jos äiti on jo lusinut kotona äitiysloman ja vanhempainvapaan, miksi hänen pitäisi pitää vielä vuosi hoitovapaata, jos perhe haluaa pitää muksunsa kolmevuotiaaksi kotihoidossa ja isä on halukas jäämään kotiin. Eikö riittäisi, että kolmannes rahallisesti tuettujen perhevapaiden kokonaiskestosta korvamerkittäisiin isälle ja kolmannes äidille? Keskimäisen kolmanneksen voisi pitää kumpi tahansa?

3 kommenttia:

  1. Ajatus on kaunis - silloin kun vanhemmat ovat työelämän suhteen tasa-arvoisessa tai edes lähes tasa-arvoisessa asemassa. Toista on silloin kun vanhempien asema työmarkkinoilla on erilainen: toinen töissä ja toinen työelämän ulkopuolelle tai vaikkapa opiskelijana. Silloin kun talous on tiukka jo ennestään on taloudellisesti mahdotonta että perheen ainoa työssäkäyvä jäisikin kotiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, siksi kannatan rakenteellisia uudistuksia, jotka pitkällä tähtäimellä johtavat siihen, että mahdollisimman monessa perheessä vanhempien asema työmarkkinoilla olisi samanlainen.

      Poista
    2. Ja tähän vielä täydennyksenä. Minusta isälle korvamerkityt ansiosidonnaiset vapaat ovat tässä tosi tärkeitä. Niitä pystyy käyttämään, vaikka äiti esimerkiksi opiskelee, jos perheen taloutta ei ole vedetty aivan tavattoman tiukalle.

      Poista