Luetaan yhdessä

Olen aina välillä kuunnellut vähän kateellisenakin tuttavaperhettä, kuinka ovat kuunnelleet automatkoilla ja muutenkin äänikirjoina niin Muumit kuin Astrid Lindgrenit. Minulla on koko ajan ollut sellainen olo, että tuo ei meidän perheessämme toimisi, mutta en ole oikein ymmärtänyt miksei. Se kun kuulostaa niin kivalta! Tein suuren oivalluksen pian sen jälkeen, kun Tarkkailija komensi meidät Sähikäisen kanssa pois lasten yhteisestä makuuhuoneesta iltasatua lukemaan.

Me olemme kaikki 1) hyvin omaehtoisia ihmisiä ja 2) vahvasti visuaalisia ihmisiä. Visuaalisuus tarkoittaa sitä, että otamme informaation vastaan mieluummin kirjallisesti: tekstinä ja kuvina. Jos kuuntelemme jotain, ajatukset lähtevät heti harhailemaan. Omaehtoisuus taas tarkoittaa sitä, että haluamme tehdä asioita omaan tahtiimme. Kuvitettujen kirjojen lukeminen yhdelle lukutaidottomalle lapselle tässä perheessä vielä onnistuu: lukutaitoinen lukee tai jos kädet silmät ovat varattuina johonkin rutiininomaiseen työhön kuuntelee äänikirjaa - omaan tahtiinsa.

Että näin. Nyt sitten yksi lukee Pottereitaan elämässään ensimmäistä kertaa, kaksi muuta tarttuivat Pottereihin ensimmäistä kertaa sitten lasten syntymän. Yksi lukee englanniksi, kaksi muuta suomeksi. Kaikki me sentään hengitämme samaa ilmaa. Jokainen vuorollaan pitää seuraa Sähikäiselle: meillä on jo aloitettu Potter-leikit. Välillä keskustellaan siitä, mitä on luettu. Että käyhän se näinkin.

Sama toistui tänään aamupäiväuinnilla. Lapset hyppelivät laiturin rappusilta veteen ja minä uin kauempana rinkiä, pidin lapsia silmällä ja huutelin neuvoja, kun hyppyvuorojen kanssa tuli säätöä. Uitiin yhdessä, mutta kuitenkin jokaisella oli oma tilansa. Jokainen touhusi omaan tahtiinsa. Monet sanovat, että on se vain surkeaa, kun lapset kasvavat eivätkä tarvitse vanhempiaan niin paljon. Minä taas nautin tästä itsenäistymisestä. Voin olla läsnä niin, etteivät lapset ole ihan koko ajan iholla. Lukevatkin kirjansa ihan itse.