Rukoilkaamme!

Kesällä tuli luettua Heikki Räisäsen Mitä varhaiset kristityt uskoivat. Kirja kattaa ajanjakson Jeesuksen elämästä ensimmäisiin kirkolliskokouksiin 300-luvulla. Kirja kertoo kansantajuisesti, millaisessa historiallisessa tilanteessa Uuden Testamentin kirjat ja useat muut UT:n kaanonin ulkopuolelle jääneet tekstit syntyivät, mihin kirjoittaja uskoi, mihin hän tekstillään pyrki, mihin kiistakysymykseen hän otti kantaa. Ehkä parasta antia on sen tiedostaminen, että niin kauan kuin on ollut kristittyjä, on ollut liberaaleja ja konservatiiveja. Enää ei väännetä ruokasäädöksistä, voiko sianlihaa syödä, mutta kiistakysymyksiä edelleen riittää.

Olen partion kautta päätynyt jäseneksi seurakunnan alueneuvostoon. Kokoukset antavat aivan uudenlaisen näkymän seurakunnan toimintaan. Siellä ei väännetä mistään julkisuudessa näkyvästä, vaan paljon maallisemmista asioista. Isoja muutoksia on menossa eikä rahaakaan liikaa ole. Jos joku tekee lähtöä lähetystyöhön, vuorotteluvapaalle tai opintovapaalle, niin sijaista ei välttämättä oteta, vaan työt kasaantuvat jäljelle jääville työntekijöille sekä meille vapaaehtoisille. Toimintaa on pakko supistaa, mutta esimerkiksi diakonialta eivät työt ole ainakaan vähenemässä ja partiollakin menee ihan hyvin.

Koska alueneuvoston kokoukset ovat seurakunnan toimintaa, niin kokoukset päättyvät aina lyhyeen hartauteen, virteen ja rukoukseen. Se tuntui aluksi hassulta, kun kuitenkin kysymys on ihan tavallisesta palaverista, jossa puhutaan ihan samoista asioista, mitä työpalavereissakin puhutaan. Vaikka onhan niitä erojakin. Kun mietittiin, että voiko kahdella seurakuntatalolla veisata virsiä samaan aikaan, joku totesi, että ei se talolta toiselle kuulu. Siihen oli pakko heittää, että Taivaaseen kyllä kuuluu.

Räisänen sanoo olevansa nykyään kulttuurikristitty ja jos viimeisintä Suomen Kuvalehteä oikein luin, niin hän ei enää usko ylösnousemukseenkaan. Väistämättä hänen tekstejään lukiessa tällainen hyvin tieteellinen lähestymistapa tarttuu. Silti Räisänen on vihitty pappi. Vaikka häntä joskus onkin epäilty harhaoppiseksi, niin tuomiokapituli on hänellä pappisoikeudet säilyttänyt. Miksi olla pappi, jos ei enää usko?

Viime alueneuvostossa joku heitti, että pitäisi varmaan loppurukouksessa pyytää rahaa. Minä heitin siihen, että jos pyydettäisiin, että tuo meidän pappimme, se joka ei ole lähdössä mihinkään, pysyy tervejärkisenä kaiken tämän keskellä. Emme me sentään rahaa pyytäneet, mutta hyvin toinen pappi osasi pukea sanoiksi, mitä itse kunkin mielestä liikkui. Tuli sellainen olo, että nyt ovat isommat voimat liikkeellä.

Kun omallakin työpaikalla ovat muutoksen tuulet puhaltaneet, niin tunnelmat ovat hyvinkin tuttuja. On oikeastaan yhdentekevää, onko neitseestäsyntyminen historiallinen tapahtuma vaiko vain käännösvirhe Septuagintassa. Oleellista on, mitä kirkko on tässä ja nyt sekä mihin ollaan menossa. Ja on hyvin helpottavaa tietää, että tässä on parisentuhatta vuotta tapeltu ja pidetty yhtä, että jo ensimmäiset kristityt olivat tällaisia, mitä mekin olemme. Ja että yhdessä rukoileminen helpottaa.