2. joulukuuta 2013

Olenko syönyt tätä viisivuotiaana?

Veljeni oli lapsena hyvin nirso. Perheessä elää edelleen sanonta: "Olenko syönyt tätä viisivuotiaana?" Hän nimittäin kysyi aina vähänkään oudomman näköisestä ruoasta, että onko hän sitä syönyt aikaisemmin. Aika nopeasti hän tajusi, että se ei ollut oikea kysymys, vaan että kysymystä piti tarkentaa. Minä taas olin lapsena ennakkoluulottomampi. En koskaan oikein ymmärtänyt veljeni käytöstä, mutta erään selkkauksen muistan. Minusta poika olisi pitänyt jättää ilman ruokaa, jos ei kerran maistu. Siihen vanhemmat totesivat, että tässä perheessä ei pidetä lapsia nälässä. Sillä asenteella olen nyt mennyt omien lasteni kanssa.

Nykyään minulle ruoka on lähinnä polttoainetta. Veljeni on taas kulinaristi. Veikkaan, että hänellä on yksinkertaisesti herkempi makuaisti kuin minulla. Se sai lapsena aikaan nirsoilua, nyt aikuisena se saa hänet satsaamaan ruoanlaittoon. Omista lapsistani en oikein tiedä. Sähikäiselle ruoan suutuntuma on tärkeä, Tarkkailijalle taas se, että hän ihan itse tietyssä järjestyksessä survoo ruoka-aineet suuhunsa.

Sähikäinen kieltäytyi jo kypsässä viiden kuukauden iässä kaupan soseista. Ne olivat liian sileitä. Kattilasta otettu ja haarukalla murskattu peruna tai porkkana kyllä maistui. Hän lopetti iltapuuron syömisen ennen kuin se oikeastaan edes aloitettiin, mutta leipä kyllä maistui. Nykyään hän istuu päällikkönä pöydän päässä ja syö mitä tykkää.

Tarkkailija on helpompi tapaus. Jos hän saa itse päättää, mitä lautaselleen lastaa ja siihen päälle ruoka-aineiden tarkat sijainnit lautasellaan, hän yleensä syö kaikkea, mitä on tarjolla. Mutta hän syö ruokansa ruoka-aine kerrallaan. Ravintolassa tämä on joskus hiukan hankalaa. Jos lautaselle on lastattu iso lasti ranskalaisia, niin ei hän ne kaikki popsittuaan jaksa enää muuta. Tähän on kehitetty pariakin ratkaisua: välillä hänelle tilataan vain ranskalaisia, välillä pyydetään korvaamaan osa ranskalaisista kurkulla ja tomaatilla. Salaattia meillä ei kotona koskaan tehdä, vaan kurkut, tomaatit, paprikat ja salaatinlehdet tarjoillaan erikseen. Jostain syystä mummin salaatissa ainekset kelpaavat myös sekoitettuina.

Pohjimmiltani olen sitä mieltä, että ruoasta tehdään herkästi aivan liian iso numero. Ruoan kanssa säätäminen kuuluu lapsuuteen. Useimmat meistä oppivat aikuistuessaan syömään kaikkea kummallistakin. Vain kerran olen yhden partiolaisen painostanut syömään edes jotakin. Oltiin lähdössä vaeltamaan tunturiin eikä siellä edes linnunruokainen tyttö syömättä pärjää. Tytön ilme lihakeittoa syödessä oli sellainen, etten sitä ikinä unohda.

4 kommenttia:

  1. Olen itsekin syyllistynyt tekemään ruuasta liian ison numeron, kun Esikoinen vauvana (4kk->) oli käyrien mukaan liian pieni ja kasvukontrolleissa käytiin. Kun siihen soppaan lisättiin nirsoileva lapsi, jolle ei meinanneet mitkään kiinteät maistua, tuli äidiltä poru kerran jos toisenkin. Onneksi lopulta sapuska alkoi maistua ja minäkin äitinä aloin luottaa itseeni: Kyllä se kasvaa ja kyllä se syö tarpeeksi. Kyllä se huutaa, jos olisi vielä nälkä, joten turha huudattaa puoliksi syödyn annoksen edessä. Nyt kaksivuotisneuvolassa Esikoinen meinasikin joutua uudestaan kasvukontrolliin, koska oli (melkein) kasvanut liikaa! Kyllä siinä tilanteessa jo nauratti. :D

    Tosikoiselle sen sijaan maistuu oikeastaan kaikki, koostumuksesta ja mausta huolimatta. Olen pohtinut, kuinka paljon tähän on voinut vaikuttaa oma rennompi asenteeni: Syö jos on syödäkseen, pakottaa en enää aio ketään. Todennäköisesti oma vaikutukseni on kuitenkin minimaalinen, Tosikoinen nyt vain sattuu olemaan kaikkiruokainen aivan kuten hän on peruspositiivinenkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tarkkailija on niin hoikka, että aina välillä tulee ihan ammattilaisilta tuota kommenttia, että pitäisi syödä enemmän. Tosiasiassa hän syö paljon isompia annoksia kuin normaalivartaloinen sisarensa. Aineenvaihdunta vain tuntuu toimivan tehokkaasti.

      Kaverilla on lyhytkasvuinen lapsi ja tämän hoitava lääkäri oli sanonut, etteivät nämä asiat ole Suomen oloissa kuin hyvin harvinaisissa tapauksissa ravitsemuksesta kiinni. Sitä yritän aina muistella, jos lasten syömättömyys alkaa liikaa rassata. Toisaalta tiedän, että toisen kaverin lapsi oli tosi huono syömään ennen kuin hänen allergiansa tunnistettiin. Sen jälkeen hoikka lapsi alkoi kasvaa ja vahvistua silmissä. Kukapa sitä nyt söisi, jos ruoasta tulee aina kamalan paha olo...

      Poista
  2. Nää syömisjutut on kyllä jänniä. Meillä myös peruspositiivinen kakkonen syö ihan mitä vaan ja vaikka kuinka paljon. Esikoinen alkoi syödä hyvin 2 vuotta täytettyään. Edelleenkin silti syö hyvin ainoastaan kotona ja muutamissa harvinaisissa kyläpaikoissa, missään muualla oikein ei. Eikä aleta pakottaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä saattaa myös lapsi jättää vieraammassa kyläpaikassa jännitykseltään syömättä ja sitten täytyy maanitella.

      Poista